Yritys
Ritva Mikkola on perustanut nimeään kantavan Vihertyö Ritva Mikkola Ky:n. Mikkola on koulutukseltaan puutarhuri. Hän valmistui ammattiinsa vuonna 1980, minkä jälkeen hän toimi Jaalan seurakunnan puutarhurina vuosina 1983-1994. Vuonna 1994 Mikkola aloitti yritystoiminnan ja perusti yrityksensä aluksi toiminimellä. Vuonna 2000 yhtiömuoto vaihtui kommandiittiyhtiöksi.
Yrityksen palveluksessa on tätä nykyä kaksi vakituista työntekijää. Jukka Aspegren vastaa pohja- ja kaivutöistä sekä koneiden kuljetuksista ja osallistuu viherrakennustöihin. Talvisin hän vastaa lumitöistä ja hiekoituksista yhdessä Ritva Mikkolan kanssa. Kirsi Liimatainen osallistuu viherrakentamiseen ja pihahuoltoihin.
Perheen vanhempi tytät Maria Mikkola lähtee mukaan yritykseen toukokuussa 2012. Hän on toiminut tähän asti RTK-palvelussa kiinteisteistönhoitajana lähes kuusi vuotta ja hänen vastuulleen tulee varmasti suurelta osin erilaiset konetyöt.
Kesätyöntekijöitä palkataan tarpeen mukaan. Muutamana kesänä olemme käyttäneet vuokratyöntekijöitä.
Ahoilantie 18
45940 Oravala
Faksi: (05) 3882196
Matkapuhelin:
0400 802 196
Sähköposti:
ritva.mikkola@vtrm.fi
Y-tunnus 16491000-0
Tarkemmat yhteystiedot